Viime viikolla julkistetut neuvottelut Fortumin ja E.ONin kesken johtivatkin tulokseen jo tällä viikolla, kun yhtiöt julkistivat tiistai-iltana sopimuksen Uniperin osakkeiden kaupasta.
Uniperiin kuuluu perinteinen energiabisnes, joka viime vuoteen asti oli osa E.ONia. Viime viikon ennakkotietoihin nähden sopimuksessa uutta olivat ennen kaikkea rankat sanktiot, joita yritykset olivat sopineet E.ONin maksavan siinä tapauksessa, että yhtiö ei ensi vuonna hyväksyisikään Fortumin tarjousta Uniperista.
Ehdot ovat niin kovat, että E.ONin lipeäminen sopimuksesta on liki mahdotonta, tai ainakin se kävisi erittäin kalliiksi. Jos E.ON ei hyväksyisikään 22 euron tarjousta osakkeelta, se joutuisi maksamaan Fortumille vähintään 20 prosenttia omistamiensa Uniperin osakkeiden kokonaisarvosta, eli vähintään 750 miljoonaa euroa.
Sovitun Fortumin ja E.ONin kaupan arvo on liki 3,7 miljardia euroa, kun Fortumin kassassa on reilu neljä miljardia jakeluverkkojen myynnistä jäljellä olevia rahoja.
Grafiikan tiedot: Matti Kankare
Jos Uniper myisi osakkeensa kilpailevalle ostajalle kalliimmalla, hyvitys määräytyisi korkeamman hinnan mukaan. Lisäksi se joutuisi ostamaan Fortumilta ne osakkeet, joita Fortum on ostotarjouksensa perusteella ostanut muilta pörssilistatun Uniperin osakkailta.
Koska E.ONin tavoite on nimenomaan päästä eroon Uniperista, ei näiden pykälien jälkeen ole suurta huolta E.ONin lipeämisestä. Jos niin kaikesta huolimatta kävisi, se olisi Fortumille lottovoitto.
Uniperin nykyinen toimitusjohtaja Klaus Schäfer on asettunut raivokkaasti vastustamaan pääomistajansa suunnittelemaa kauppaa, mutta Schäfer saa haukkua aika paljon lisää, että esimerkiksi poliittiset paineet alkaisivat kasata esteitä ensi vuoden alkupuolella toteutettavalle kaupalle.
Keskiviikon tiedotustilaisuudessa Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark pahoitteli sitä, että viime viikon vuodon takia Fortum ja E.ON joutuivat julkistamaan neuvottelunsa ennen kuin olivat ehtineet informoida Schäferiä.
”Ymmärrän hyvin Schäferin ja hänen joukkojensa turhautumisen”, sanoi Lundamark.
Erikoisia sitoumuksia
Fortumin omat sitoumukset E.ON-sopimuksen yhteydessä ovat varsin erikoisia. Nekin voivat vielä käydä kalliiksi.
Fortum esimerkiksi toteaa, että sillä ei ole aikomusta vaatia Uniperilta henkilöstövähennyksiä järjestelyn yhteydessä, eikä se aio siirtää yhtiön pääkonttoria Düsseldorfista. Lupaus on kova siihen nähden, että Uniperilla on etenkin Saksassa paljon kannattamattomia voimaloita, jotka yhtiön kannattaisi vain sulkea. Osa niistä saa korvausta toimiessaan reservivoimaloina, mutta korvauksetkin ovat kehnoja.
Suomalaisyhtiöiden ulkomaanostoksiin on ennenkin liittynyt vastaavia ehtoja. Ranskan presidentti Emmanuel Macron moitti juuri Nokiaa vastaavien sopimusten pettämisestä Ranskassa. Markkina-arvion mukaan Fortumin lupauksilla ei tosin ole suurta merkitystä, jos Fortum saa enemmistön Uniperista.
Tarkkaan ottaen sitoumuksista ei edes käy ilmi, kuinka kauan ne ovat voimassa.
Joka tapauksessa Uniperissa Fortum saa mukanaan valtavat riskit, koska yhtiöllä on suuri määrä hiilivoimaloita etenkin Saksassa, joka aikoo ennen pitkää kieltää koko hiilivoiman käytön. Uniperin ongelmallista tilannetta Saksassa on käsitelty sivujen 24–27 jutussa. Tuo juttu meni painoon jo ennen kuin Fortum ja E.ON julkistivat sopimuksensa, joten jutun faktaboksi ei enää pidä kokonaan paikkaansa. Nyt Fortumin tarjous on jo varma.
Vaikka E.ONin osakkeiden kauppa on siis käytännössä varma, siitä ei ole täyttä varmuutta, saako Fortum Uniperista enemmistöä ensi yrittämällä.
”Uniperin osakkeen hinta markkinoilla on ollut yli 23 euroa, eli osa sijoittajista ajattelee, että osakkeista voisi saada vielä paremmankin hinnan”, sanoo OP:n Osaketutkimuksen johtaja Henri Parkkinen. Eli nykyisellä osakekurssilla kenenkään ei kannattaisi hyväksyä Fortumin tarjousta.
Markkina-arviot vaihtelevat siitä, pääseekö Fortum saman tien yli 50 prosentin osuuteen Uniperista eli tuleeko Uniperista Fortumin tytäryhtiö jo ensi vuonna. E.ONin osuuden jälkeen se vaatisi vain muutaman prosentin, joten muutama iso instituutio riittäisi.
Lundmarkin mukaan Fortum tavoittelee nyt vain E.ONin pottia ja tekee lunastustarjouksen ennen kaikkea siksi, että laki vaatii.
Tätä kaikki eivät kyllä ihan usko. Synergioita on helpompi löytää, jos Fortum saa yhtiöstä täyden kontrollin.