Hesarin ravistelua ja totuttelua |
||
|
|
Hesarin suuri lehtiuudistus poiki tuhansia lukijapalautteita |
|
| http://www.hs.fi |
HS Sunnuntaina 27.1.2013 Tuhansia lukijapalautteita Tänään ilmestyi 20. tabloidikokoinen Helsingin Sanomat. Lukijat ja tekijät ovat totutelleet uudenkokoiseen ja -näköiseen lehteen nyt kolmen viikon ajan. HS-taiton ongelman ratkaisu "ravistelu" menetelmällä
Ensimmäisten tabloidi-Hesarien ilmestyessä eniten hämmennystä tuntui aiheuttavan se, että lehden osat jaetaan nyt sisäkkäin. Lehti kannattaa siis purkaa "aakkosjärjestykseen" ennen lukemista. Muutamassa viikossa uuteen kokoon ja rakenteeseen on kuitenkin tottunut.
Kaikille ravistelu ei kuitenkaan ole luonteva tapa aloittaa lehden lukemista. Myös lahtelainen
Juha-Pekka Pöntinen huomasi lehdestä ravisteluohjeen, mutta piti sitä lähinnä huvittavana. "Aloin lukea alusta, ja kun tuli B-osa, siirsin sen lehden alle. Kun B-osan keskellä törmäsi C-osaan, siirsin taas sen alimmaiseksi. Niin se menee ihan kätevästi."
Pöntisillä – kuten monessa muussa tilaajataloudessa – lehteä lukee yhtä aikaa kaksi aikuista. "Meillä on aika pieni keittiön pöytä. Ennen lehteä piti lukea eri päissä pöytää. Nyt mahdutaan vastakkain, ei mitään ongelmaa."
Hesarin tabloidkoko palautti lukijan rakkauden lehteensä Yksi toimitusta ilahduttaneimmista lukijapalautteista saapui sähköpostitse lehteä 32 vuotta lukeneelta Marilta. "Olimme kasvaneet eri suuntiin. En monena päivänä vilkaissutkaan suuntaasi", Mari kirjoitti Hesarille. "Kärsin joskus huonoa omaatuntoa tästä.Vaan nyt ovat asiat toisin, ja olemme palanneet monen vuoden jälkeen intohimoiseen rakkaussuhteeseen. En saa tarpeekseni sinusta. Ajatusmaailmamme ovat jälleen kohdanneet, ja miten pieni voikin olla niin sievä!" Hesari suhtautuu tabloidiin positiivisesti, tee sinä samoin
Myös Ilkka Seivo kertoo joutuneensa pohtimaan, miten lehden isoon uudistukseen pitäisi
suhtautua. |